Evakkoonlähdön muistoja Kirvesmäestä 30.11.1939

Aila Muller

Isäni nuorin veli, Soini Kiuru, tuolloin 10-vuotias, on kertonut minulle ja sisarelleni Airille parin viikon takaisin evakkomatkan alusta näin:

”Lähdimme reellä aitan edestä iltapäivällä, samana päivänä kun sota alkoi. Mukana olivat isä, äiti, minä ja mummo. Sodan alkamisen aavisti jatkuvasta tykkien jyminästä; kukaan ei tullut sitä erikseen ilmoittamaan, vaan kukin kulki omia teitään. Isä oli vielä koko yön jauhamassa viljaa vehnämyllyssä ja pääsi kotiin vasta puolen päivän aikoihin, kun tiet ja lossit olivat ruuhkautuneet evakkoon lähtijöistä. Kotona isä ei heti lähtenyt matkaan, vaan sanoi, ettei lähde minnekään syömättä, ja alkoi aterioida.”

Evakkomatkalle otettiin mukaan eväitä sekä säkki ruis- ja vehnäjauhoja. Vaatteet pakattiin oljista tyhjennettyihin patjapusseihin. Navettaan jätettiin kaikki lehmät, ja niitä hoitamaan jäi täti Maria, isoisä-Samulin naimaton sisar. Hän lähtisi talosta myöhemmin Heik-sedän ja Anna-Marin kanssa.

”Ensimmäinen yöpymispaikkamme oli Pyhäjärvellä sijaitseva iso talo, johon oli kerääntynyt muitakin evakkoonlähtijöitä. Perille tultuamme tapasimme matkalla Käkösen Matin, joka oli käynyt kotonaan teurastamassa sian. Muistaakseni isä osti häneltä puolikkaan sian. Olimme Pyhäjärven talossa yhden yön ja lähdimme jatkamaan matkaa viimeisinä, talon oma väkikin oli jo lähtenyt ennen meitä.”


Tekstissä mainitut henkilöt:

  • Isä = Matti Samulinpoika Kiuru
  • Äiti = Helena Kiuru o.s. Ukkonen
  • Mummo = Maria Kiuru o.s. Urpanen (Matti Samulinpoika Kiurun äiti)
  • Heik-setä = Samuli Kiurun veli
  • Anna-Mari = Heik-sedän vaimo o.s. Nuora

What are your feelings

Updated on 22.5.2025