Sonnin Mari, nainen Palkealasta
Sonnin Mari, Maria Juhontytär Kurikka syntyi 24.5.1861 Raudun Kankaalan kylässä. Mari meni naimisiin Heikki Sonnin kanssa ja muutti miehelään Palkealaan, runokylään. Maria muisteli pojantytär Irja Laurila, os. Sonni allekirjoittaneelle 1990-luvulla.
Luterilainen laulaja
Mari Sonni määritetään Suomen Kansan Vanhoissa Runoissa taitavaksi luterilaiseksi laulajaksi. Hän on ilmeisesti ollut esilaulajana tai osallistunut häihin – ja tallentanut muistiinsa vanhoja lauluja. Maria Sonnilta on tallennettu kaikkiaan 112 nimikettä SKVR:n runoihin.
Irja Laurila muistaa, miten mummo kävi laulamassa Palkealan ortodoksisessa pappilassa, jonka isäntä kirkkoherra Paavo Rajamo vaimoineen arvosti kansanperinteen tallennusta.
Akateemiset nuoret kävivät Kannaksella vuosina 1934-36 keräämässä viimeiset löydettävissä olevat laulujen rippeet. Kerääjinä olivat Sulo Haltsonen, Katri Kaukonen, Lauri Laiho, Olavi Pennanen ja Jorma Väänänen. Irja Laurilan muistoissa Haltsonen oli iloinen ja mukava, ystävällinen. Haltsonen kävi laulattamassa Maria myös Sonneille omassa tuvassa. – Koska mummo ei ollut itkuvirsien laulaja, tilannetta ei tarvinnut lavastaa, Irja Sonninen muistaa.
Laulattajien mukana kulki ilmeisesti myös taiteilija Toivo Talvi, joka ikuisti yhden runolaulajan kasvot ja merkitsi taulunsa nimeksi Sonnin Mari, nainen Palkealasta.
Irja Laurila sai eräänä päivänä puhelinsoiton pitäjäseuraltaan (Metsäpirtti-kerho) ja tiedon, että taiteenkerääjän suurostoksen joukossa oli erikoinen muotokuva vanhasta runolaulajasta. Irja Sonni meni katsomaan kuvaa ja tunnisti ja eteisen ovelta akvarelliin kuvatun naisen isoäidikseen. Mummo Mari Sonni oli taiteilijan ikuistama. Irja Laurila sai ostaa taulun, jonka jäljennös on Karjalatalon yläsalissa tänään.
Kutoja, emonen
Sonnin Mari oli taidokas emäntä, joka piti talon valtikan itsellään. Miniä eli Irjan äiti teki työt pellolla ja navetassa, ja Mari määräsi pirtissä. Irja Laurila muistaa, miten mummo ompeli miehen puvun käsin, koska ei osannut käyttää ompelukonetta. Mari osasi käyttää taiten kangaspuita ja hän teki jopa pirran eli kaiteen pellavasta. (Nykyään pirta on tehty metallista.) Suutarinlangatkin Mari osasi kehrätä, mikä vaati erityistä taitoa.
Emännän valtikka jäi kuitenkin Karjalaan ja evakkoajan jalkoihin. Mummo oli evakossa muun perheen mukana, mm. Vauhkosen talossa, jonka vanhaemäntä ei pitänyt Sonnin vanhasta emännästä. Ehkä kränää aiheutti murrekin. Mari kyseli välillä, että ”miss miun kohtuin on?” Vauhkosen emäntää tämä ärsytti, ja hän vastaili, että tuon ikäinen nainen eikä tiedä missä se on…
Evakkoaika oli täydellinen järkytys Sonnin Marille, joka oli aikaisemmin käynyt ainoastaan naapuripitäjässä Pyhäjärvellä katsomassa tytärtään jalkaisin. Mari Sonni kuoli Rantasalmella vuonna 1948.
Kansanparannusta
Marilla oli hallussaan myös vanhan kansan parannuskeinot. Näitä käytiin hakemassa Sonnilta. Irja Laurila muistaa vielä muutaman parannuskeinon.
Pieni paimenpoika Armas pissi aina alleen, ja mummo lupasi parannella vaivan ja ottaa Armaksen paimenpojakseen. Mummo paistoi paimenelleen omat eväsleivät, joihin hän lisäsi riienmarjaa eli näsiää. Muutaman päivän kuluttua Armas pääsi pissivaivastaan.
Maitorupea Mari paransi seuraavasti. Halkaistuun lanttuun koverrettiin kuoppa, johon laitettiin apteekista ostettua puuöljyä. Lanttukuppi laitettiin savusaunaan oven yläpuolella olevalla laudalle ja näin lämmitetyllä öljyllä voideltiin rupea. Ja sehän lähti.
Omat säärensä mummo piti hyvässä kunnossa ja vetreinä muurahaisten pirtulla. Keväällä otettiin puolen litran pullo muurahaisia pesästä (ne tulevat pulloon, kun sen suu voidellaan voilla). Pullo laitettiin leipomisen jälkilämpöiseen uuniin niin kauaksi aikaa, kunnes muurahaiset kuolivat. Sisältö laitettiin puuvillapussiin ja muurahaisista tuleva neste puristettiin astiaan. Mönjään lisättiin puuöljyä ja tällä seoksella siveltiin särkeviä paikkoja.
Mari taisi hoitaa myös käärmeenpuremat, mutta aika on kiertänyt rohdon reseptin salaisuudeksi.
Iloinen mummo
- Mummo oli iloluontoinen ihminen eikä hän osannut laittaa itseään surulliseen tilanteeseen. Siksi hän ei laulanut itkuvirsiä, Irja Laurila miettii.
Irja-tyttö kävi mummonsa kanssa usein Palkealassa ortodoksisen kirkon tilaisuuksissa. – Tämä oli aivan luonnollista!
Irja Laurilan muistot todistavat, miten Metsäpirtissä luterilaiset ja ortodoksit elivät sovussa ja kävivät toistensa kirkoissa kotoisasti.
Pienelle Irjalle mummo lauloi ja laski sormia:
Harakka huttuu keittää,
hännällää hämmentää,
nuokalloa suolaa maistaa:
Onks suolaa, onks suurusta,
onks makkuu, onks sakkuu?
Täl anna, täl anna,
täl anna, täl anna.
Sitt täl en annakkaa!
Irja Sonni meni naimisiin Johannes Laurilan kanssa Hankasalmella 1945.
Me muistamme Irja Laurilan mahtavana emäntänä lukuisista Metsäpirtti-tapaamisista.
Johannes eli Jussi Laurila muistetaan Metsäpirtin kirkkojen pienoismalleista, muun muassa. Hän oli myös primus motor, kun Jussi Laurila ja Eero Kuoppa tekivät Pirttiläiset. Eero teki tekstin, Jussi työsti kirkonkirjojen väestötiedot.
Anja Kuoppa
