Metsäpirtti #
Metsäpirtti-nimisen paikkakunnan historia ulottuu kauas vuosisatojen taakse vaikka Metsäpirtti tulikin itsenäiseksi seurakunnaksi vasta 1894. Aluksi Metsäpirtin alue tunnettiin vain Taipale-nimisenä kauppasatamana Taipaleessa. Se oli neljän maarajapitäjän Karjalan kannaksella Laatokan rannalla. Nimestään huolimatta se oli erittäin laajojen peltolakeuksien aluetta. Kolmas osa pitäjän pinta-alasta oli peltona. Vaikka se olikin aivan Venäjän rajapitäjä, ei siellä asunut yhtään venäläiskansallisuuksiin kuuluvaa. Murteessa saattoi kuitenkin havaita joitakin venäläisiä ja ruotsinkielisiä lainasanoja.
Metsäpirtti oli huomattava viljan tuotantopitäjä, rohkeiden Laatokan kalastajapitäjä sekä voimakas porsastuotantopitäjä ja siinä kova kilpailija Sakkolan kanssa. Lahjoitusmaatalonpoikien muistopatsas oli paikkakunnalle pystytetty muistona raskaista lahjoitusmaa-ajoista. Kalastussatama oli 600 m pitkän aallonmurtajan suojassa. Taipale, Terenttilä ja Kirvesmäki liittyivät lähtemättömästi Suomen talvisotaan.
Pitäjän pinta-ala oli 187 km² ja asukkaita 4900, joista ortodokseja 360, asutustiheys 24 henkeä km². kyliä 21, viljelysala 6000 ha, viljelmiä 700, hevosia 600, nautoja 2800, sikoja 1800, vuosittainen porsastuotanto 6000, sähkölaitos, saha ja mylly, bruttotuotanto 0,4 milj sen aikaista markkaa. Suvannon Lietteen yhdellä aukealla 500 sarajaa. Talvisodassa säilyi vain 1% kaikista rakennuksista ja asukkaita pääsi palaamaan takaisin valtauksen jälkeen vain 12,4%.
Luonnon helmassa #
Metsäpirtin maastolle ovat ominaisia moreeniharjut, hiekkapenkereet sekä laajat suoalueet. Laatokan ranta Taipaleenjoelta etelään Valkianenänniemeen koostuu hienosta lentohiekasta, ja itse ranta-alue on hyvin matalaa. Esimerkiksi Vorken seudulla rantaviiva voi siirtyä vedenkorkeudesta riippuen jopa yli 100 metriä. Sisämaahan päin ranta jatkuu kumpuilevana, ja harjanteet eli ressoit toistuvat 50–100 metrin välein. Näiden väliin jää kosteikkoalueita, joita kutsutaan vereteiksi. Ressoiden ja verettien korkeusero on 2–3 metriä, ja ne ovat Laatokan aaltojen sekä maankohoamisen muovaamia.
Saaroisten ja Tapparin kylien välinen maasto sisältää laajoja savialueita, joista merkittävin on Saaroisten kohdalla – siellä savikerroksen paksuus on jopa 95 metriä. Metsäpirtissä oli myös useita suuria soita, kuten Putrinsuo ja Lumisuo Venäjän rajan tuntumassa sekä Kukatsuo Koselassa. Useita soita, kuten Vaskelansuo, Rytynsuo, Kaivolava ja Ressoi, oli kuivattu viljelykäyttöön.
Alueen korkein kohta oli Hatakanmäen laella, jonka korkeus on karttatietojen mukaan 85–89 metriä Laatokan pinnan yläpuolella. Metsäpirtin alueella oli vain kaksi pientä järveä Laatokan lisäksi: Suvantojärvi luoteisrajalla ja Koselan itäpuolella sijaitseva, umpeenkasvava Umpilampi.
Laatokan merkittävimpiä niemiä Metsäpirtin alueella olivat Valkianenänniemi, Saunaniemi, Ikolkanniemi, Pajikkoniemi ja Saparoniemi. Niemien väliin jäivät Tapparinlahti, Valkianenänlahti, Rantakylänlahti ja Ikolkanlahti. Rannan edustalla sijaitsivat pienet Laatokan saaret, kuten Lotteensaari ja Ikolkansaari. Taipaleenjoen suulle oli muodostunut kaksi luotoa, Paskaluoto ja Surmaluoto.
Alueen halki virtasivat Taipaleenjoki ja Viisjoki. Taipaleenjoki syntyi keväällä 1818, kun Suvantojärven ja Viisjoen vedet puhkaisivat maakannaksen ja alkoivat virrata Laatokkaan. Viisjoki saa alkunsa Lempaalan järvestä Inkerin puolelta. Lisäksi alueella virtasi useita pienempiä puroja, kuten Kaarnajoki, Raajunoja, Höröoja, Tuusnaoja, Liim’oja, Sitt’oja, Hinkkasoja sekä Tappraoja, joka toimi historiallisena rajana Käkisalmen ja Inkerin välillä.
Muuta #
- Ruotsin vallan aikana suurin osa Metsäpirttiä mukaanlukien Saaroisten kylä, oli annettu läänityksenä 30.6.1651 eversti Johan Eberhard von Billinghusenille. Sen jälkeen alue siirtyi hänen jälkeläisilleen ja myöhemmin v.1680 kuningas Kustaa XI :n toimeenpaneman Isoreduktion eli läänitysten peruuttamisen jälkeen muillekin.
- Venäläisten toimeenpaneman Isovihan aikana tsaari Pietari antoi v. 1713 valloittamaltaan alueelta lahjoitusmaana Sakkolan seudulta 91 tilaa kreivi Mussin-Pushkinille läänitykseksi. Tätä suurtilaa kutsuttiin Saaroisten hoviksi ja sen päärakennus oli kotikyläni Saaroisten naapurikylässä Viisjoella. Tuo kartanon keskuspaikka sijaitsi Viisjoen kylän suhteen sen itäsivulla, Saaroisten puoleisesti, vanhan tien varrella. Noilla paikoin asui viimeksi myös Ahtiaisia eli ”Tuomaa Simo pojat” ja Viljam Ahtiainen. Hovin puistikon vanhoja, suuria jalopuita oli aikanani vielä pystyssä. Varsinainen Viisjoen kylä oli ollut pohjoisempana, ennenkuin kirkonkylästä Tappariin johtava tie valmistui, eli Vanhakylän kohdalla.
- Saaroisten hovin maat olivat edelleen Mussin-Pushkinin suvun hallussa myös 30.8.1721 solmitun Uudenkaupungin rauhan jälkeen. Tuo rauha päätti Isovihan ja Suuren Pohjan sodan ja sen jälkeen elettiin vakaampia aikoja, Kannaksella kylläkin Venäjän vallan alla. Rauhansopimuksessa luvattiin taata uskonnonvapaus. Mitään muita asukkaiden oloja turvaavaa sopimus ei erikseen sisältänyt. Silti Venäjä säilytti pääasiassa entisen hallinnon. Luterilaisista seurakunnista useimmat, kuten Sakkolakin, jäivät Venäjän haltuun Uudenkaupungin rauhassa. Turun rauha solmittiin hattujen sodan päätteeksi vuonna 1743 ja siinä Ruotsin ja Venäjän raja siirtyi Kymijoelle. Rauhassa luovutetuille alueille luvattiin vapaa uskonnonharjoitus ja myös koululaitos säilytettiin Ruotsin hallituksen aikaisella kannalla. Venäjälle menetettyä aluetta kutsuttiin Vanhaksi Suomeksi, joka sitten siirrettiin muun eli Uuden Suomen yhteyteen vuonna 1812 Venäjän otettua koko Suomen haltuunsa sodassa vuosina 1808-1809.
